LassiLappalainen

Jos ja Jos

Eilen kaksi hollantilaista Jossia törttöili suomalaisurheilijoiden edessä. Jos Verstappen pilasi Bottaksen kisan Monacossa. Verstappenin etunimikaima Verbeek on raviohjastajaveteraani ja tunnettu jo vuosikymmeniä omissa piireissään samoista otteista kuin nuori Verstappen nykyään.

Eilen Elitloppet finaalissa Verbeek ei saanutkaan lähtökiihdytyksessä pidettyä keulia suosikki Abrion du Gersillä. Valjakko joutui pussiin ja Verbeek tunki härskisti suomalaisvaljakko Next Direction / Iikka Nurmonen toisesta ulkoparista (siis toinen valjakko toisella radalla) eteen vaikka tilaa ei ollut. Hylkäyksen sijaan Verbeek sai vaatimattoman 10 000 kruunun sakon ja kolmen päivää ajokieltoa. Suomalaisvaljakko oli lopulta kuudes.

 

Voitto tai edes kakkonen tuohon väliin tunkemiseen ei hukkunut. Sija tai kaksi kuitenkin. ja onhan se todella vaarallista kun keskimäärin 50km/h kulkeva 2,5 metriä pitkä ja yli 500 kiloa painava yhdistelmä joutuu yhtäkkiä pakotetusti siirtymään paikaltaan. Eikä hevosia todellakaan ajeta kuin autoja.

Iikka latasi riskillä lähtökiihdytyksessä täysillä ja oli lähellä saada keulat joka olisi tiennyt kyllä erinomaista lopputulosta. Valitettavasti tuo alkukiihdytys ei päätynyt keulaan ja hevosen parhaat voimat hukkuivat siihen. täydet pisteet silti niin hevoselle kuin kuskillekin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän LassiLappalainen kuva
Lassi Lappalainen

Joku voi ihmetellä miten annan täydet pisteet kuudennesta sijasta?

Tässä perusteluja. Karsintalähdössä juuri kun auto kiihdytti alta, Next Direction vähän haparoi. Sekunnin murto-osissa Iikan piti tehdä ratkaisu. Hän päätti että turha enää tuhlata hevosen voimia lähtökiihdytykseen kun muut menivät jo. Hän ajoi suoraan porukan hännille.
Väitän että yksikään Elitloppet viikonlopun hevonen ei juossut yhtä kovaa kuin Next Direction lentäessään loppusuoralla hänniltä neljänneksi ja finaaliin.

Finaaliin tuli huono lähtörata 7, mutta koska juuri kukaan ei tiennyt vielä miten nopea Next Direction on alussa, Iikka ajoi Leijonat-hengessä. Mitään kisaa ei ole hävitty etukäteen eikä ketään vastustajaa tarvitse turhaan kunnioittaa.

Jos keulaan olisi päästy, valjakko olisi voinut otella jopa voitosta. Näin ei tällä kertaa käynyt, todella lähellä se oli. Hänniltä paras mahdollinen sijoitus olisi ollut 3. - 4.

Jatkossa valjakko saa myös muilta kunnioitusta. Jokainen huippukuski Euroopassa tietää nyt että jos Next Direction / Iikka Nurmonen on saanut lähtöradan sisempää kuin oma hevonen, mitään jakoa ohi ei alussa ole.

Tämän blogin suosituimmat